Niinpä niin. Mikseivät asiat voi toimia ilman verenpaineen nousua? (Kiitos Äiti periyttämistäsi matalista paineista, eivät ihan vaaralliseksi asti yllä:)

No, meillä on vallihauta ollut pihalla noin kolme viikkoa..siis välillä siinä on vettä (ja varmaan öisin krokotiilejäkin). 50 senttiä syvä oja kulkee oven vierestä pihatolle ja pihatolta ulkosaunalle (Oiva on uinut siinä tähän mennessä vaan kerran). Ukko sen reippaana kaivoi, että ponit saa asumukseensa sähköt ja telkkarin. Paitsi että tällä menolla eivät saa. Sähkömies on nimittäin niin haluttua tavaraa, ettei sellaisia täällä landella liiemmin näy. Ollaan jo kerran vaihdettu firmaa, kun käskivät soittaa kaksi kertaa viikon välein ja sitten sanoivat, etteivät ehdi tänä vuonna. Toista sähkömiestä ollaan odotettu nyt useampi viikko ja yhä odotellaan. Se lupasi tulla tänään (on luvannut aiemminkin mm. edellisviikolla, viime viikolla, viikonloppuna ja tänään... viiden jälkeen.)

 Ihahhurja seinäkello pompotti juuri äsken yhdeksäntoista. Jos eivät tänään tule, en tiedä mitä tapahtuu. Onneksi mieheni on varustettu hyvillä hermoilla ja ystävällisellä asenteella ja siirtää hermostumisensa (ja tilauksen peruuttamista) seuraavaan päivään eli huomiseen.  

Toinen asia, joka nosti painetta (vähän enenmmän kuin sähkömies), selvisi aamulla koululla käydessä, kun pyysin opintokortista otteen....kappas. Ensin ei meinannut löytyä koko korttia ja kun se löytyi, ei siinä ollut yhtään merkintää sitten kevään 2005. Huippua!! Mä kun olen kuitenkin tehnyt siis koulua nyt jo vuoden Umppalumpan syntymän jälkeen...ja valmistuminenkin olisi ihan mukavaa. Kerroin sitten ihan rauhallisesti (reagoin stressiin toimimalla rationaalisesti ja hidastumalla) että "Minä en muuten tästä talosta poistu ennen kuin opintokortti on ajantasalla."

Poistuin kuitenkin, kun nälkä ajoi raskaana olevan naisen makaronilaatikolle kotiin.

Toivottavasti opintokortti tulee nopeammin kuin sähkömies...joka on yhtä totta kuin joulupukki. Joka siis on varmasti todellinen, mutta näköhavaintoja ei kovin usein saa.

Kerroin taannoin, että Umppalumppa osaa irvistää.Tässä todistusaineistoa.:) Tämän ilmeen nimi on muuten T teki se tarkoittaa, että ilmeen opetti ystävämme T.

1004679.jpg