Kerrottiinpa tässä taannoin sellaista tarinaa, jotta minun oli nähty lähtevän punaisella peugeotin farmarilla paikalta, jossa oli hajotettu säpäleiksi kauriinmetsästystorni. Tornin omistaja ja rakentaja siis oli nähnyt jonkun paikalta lähtevän punaisella farkulla, ja joku oli antanut vedenpitävän vihjeen, jotta se olin ollut minä itse henkilökohtaisesti. Minua rupesi kerrassaan harmittamaan moinen juttu, kun mainitulla tapahtumahetkellä reio oli töissä meidän punaisella farmariautolla ja kun minä en ole mikään sabotaattori. Joten otin kauniiseen käteeni puhelimen ja soitin tornin omistajalle ja kysyin asiasta. Hän oli nähnyt punaisen pösön farmarin lähtevän paikalta, ja joku oli sanonut minulla olevan sellaisen...joten, hän itse päätteli (hyvällä syyllä), että se olin minä. Kerroin sitten, että meidän auto on kyllä opel, vaikkakin punainen. Ja että reio oli töissä ja niin edelleen. Hän uskoi tietenkin, kun asian kerroin ja tämä siis selvisi. Lupasipa vielä oikaista asian niille, jotka minua epäilivät (hienoa!). No, mutta tästä Taikaviittaan. Jokunen viikko sitten, oli päivän aikana mun Ooppelista virrat loppu työpäivänpäätteeksi. Muistin sammuttaneeni valot, joten kummastelin asiaa....mutta minkäs teet. Mutta viime viikon keskiviikkona, me Eläinlääkärin kanssa yllätimme Ooppelin. Se nimittäin näytti parkkipaikalla huohottavalta ja ilme kertoi, että se ehti juuri ja juuri ennen meitä sairasmatkalta tullessa paikalleen parkkiin. Eli siis, vedimme Eläinlääkärin kanssa asiasta vedenpitävän johtopäätöksen. Ooppeli elää Taikaviitan tavoin kaksoiselämää ja tilaisuuden tullen se nappaa jotakin, muuttuu Pösöksi ja lähtee tekemään mielestään tarpeellisia tehtäviä siis ts. pelastamaan maailmaa.Mokomakin pösö. 

Koska mikään ei ole välttämättä sitä, miltä näyttää, tarkkailkaa autojanne ja trippimittareita.

Tästä taas toiseen suuntaan (ja hirvenmetsästykseen, kuten täälläpäin sanotaan), viime yönä heräsin siihen, että käteni tunsi Wilman olleen juuri siinä. Iho muistaa tarkalleen... Minulla on Wilmaa ikävä. Tässä siis kuva triosta...

964627.jpg