Olipa veikeää olla eilen naisporukalla koolla. Vietettiin ilta hyvissä merkeissä syöden, syöden ja syöden. Kyllä hyväruokaiset ystävät ovat ilo sydämelle...;) Kiitos vaan teille, jotka olitte mukana..(Myös Tyyne Neponen, olet huippu).

Minä olen siirtynyt vatsan kanssa vaiheeseen, jonka olisin mielelläni jättänyt väliin (no, tottakai olen iloinen, että kaikki on mennyt hyvin ja vauva vielä mahassa viihtyy). Mutta nukkumisesta ei tule oikein mitään, kävely on etanavauhtivaappumista ja lenkeistä voi vain uneksia (uskotte, että koirat ovat kypsinä myös). Mulla loppui huumorintaju siinä vaiheessa, kun toissapäivänä kaadoin Oivan selälleen lattialle, koska en huomannut(!) koko lasta vatsan takaa...Että joo, on se maha jo ihan riittävän suuri, älkää edes kysykö. Ja vielä sitä kasvatellaan.Huhhuh.

Lupasin kuitenkin itselleni lahjaksi punaiset vaelluskengät, kun vauva on syntynyt... Jollainhan sitä pitää itseään palkita.

Ai niin, sain koulun loppuun ja paperit ulos, että se homma on sitten sitä myöten selvä.

Koirat voivat varmaankin keskiverto hyvin... Yritän niille keksiä tekemistä siitä edestä, että lenkkeily on on mitä on.  Pikkukoiran kanssa harjoitellaan paikalleen jäämistä istumaan ja makuulle..Ja se onkin ollut yllättävän helppoa. Tähän asti. Aikaa saa lisättyä sekunnin sadasosia, mutta lopussa kiitos seisoo (tai istuu tai makaa, ihan mitä pyydän, kai?:)