Tänään kotiaskareita puuhaillessani mietin, että kuinka sitä uskaltaakin arvostella toisia ihmisiä, heitä edes tuntematta. Eräs pieni tapaus monen vuoden takaa on jostain syystä jäänyt mieleeni, ja tänään taas pongahti ajatuksiin...Olin silloin salibandy treeneissä ja vastapuolella pelasi eräs, ketä pidin aika "kovana" tyyppinä...semmosena joka ei hevillä heilahda. Se ärsytti minua jollaintavalla. No, siinä pelatessa häneltä tipahti silmälasit. Ja yhdessä hetkessä hän oli kuin epätoivoinen pieni poika etsimässä silmälaseja lattialta, välittämättä siitä minne se paljon tavoiteltu reikäpallo menee...muistan kuinka minut valtasi sääli tuota nuorta miestä kohtaan..ja suhtauduin jatkossa hieman eritavalla häneen. Pyrin siihen, että jospa sitä osais arvostaa ihmisiä jo ennen kun näkee, että hekin ovat heikkoja jossain osa-alueella ja jos "olosuhteet" heitä tarpeeks koettelee. Kaikki ollaan erilaisia, mutta samasta savesta valettuja. Ihminen on nimittäin senverran itsekäs, että monesti ajattelee "kilpailijalleen" vähä epäonnistumisia ja itselle onnistumisia. Ollaan kateellisia kun nähdään, että naapurilla sattuu menemään hyvin. Sairasta sanoisin.
No, tässäpä teille ajatustenpurkaus, kun koiria ei kiinnosta mun pohdiskelut...huomenna saapuvat kuuntelujoukot hätiin.
tässä vielä omaa ikävääni lisäten:
näin iloista joulukuuta kaikille!
Kommentit