Elikkäs raskautta on jäljellä neljä viikkoa siihen 40 viikkoon... Olo on yhtä siro ja ketterä kuin elefantilla. Mieliala on kutakuinkin hyvä, olo on luova (lue puuhailen kaikkea ja ne kaikki jää kesken) ja kypsä. Voisin lähteä synnyttämään milloin hyvänsä...Armeliainta tässä on kai se, että olon ja mielen kypsyessä, siis kyllästyessä, odottamiseen, lakkaa synnytys pelottamasta ja ainoaksi huolenaiheeksi jää, ehdinkö saada sen ihanan epiduraalin vai en...;) Sitähän tässä on kahdeksan kuukautta odotettu;)

No joopa joo. Pyysin Isäntää yhtenä päivänä ottamaan kuvan, kun Pikkis makasi pää mun reiden päällä, reppanan kaula ei riittänyt siihen, että pää olisi ollut vatsan päällä.. Harmi, kun Isäntä ei sillä hetkellä ennättänyt hätiin, kuva olisi hienosti näyttänyt mittasuhteiden tolkuttomuuden. Tiedättehän, kuinka aina otetaan kuva jostain, vaikka raepallosta, joka on tippunut taivaalta ja tulitikkulaatikosta. Nyt ne suhteet olisivat olleet kutakuinkin; Pikkikoiranen= tulitikkulaatikko, mun maha= no, ei riitä raepallo, ehkä sellainen jättimäinen jumppapallo olisi kuvaavin. Taidan teitä säästääkseni laittaa tähän kuvan, en itsestäni, vaan ihanasta ipanasta:)

Koirien aktiivileikittäjä Oiva...