Tässä Aarre, joka maanantaina saavutti neljän viikon iän.

Ipana on uskomaton.. Meillä on rytmi (!), joka menee suunnilleen näin; Aamulla herätään (..kuten tapana on..;) noin seitsemän tai kahdeksan maissa, Aarre valvoo puolille päivin, nukkuu iltapäivän, herää illaksi ja nukahtaa kahdeksan ja kymmenen välillä ja nukkuu kahteen tai neljään, syö ja nukkuu aamuun. Ihanaa!!

Vaikka minun elämäni täyttävät hyvin suurelta osin lapset ja eläimet, mahtuu sinne myös joitain muitakin asioita. Yleensä menee niin, että innostun jostakin asiasta ja sitten aloitan..ja ennenkuin ehdin saada valmiiksi mitään näkyvää, tulee jotakin muuta ja innostun ja aloitan ja niin edelleen. Nyt kuitenkin on lasten myötä päässyt käymään niin, että projektit ovat jopa valmiita tai ainakin lähes. Siis olen alkanut saamaan valmiiksi. Esimerkiksi koulu. Sitten Umppalumpan sänky, jonka hioin ja maalasin taannoin. Viimeisin on tämä; törmäsin jossakin blogissa Thorpe- nimiseen pipoon, johon oli jossakin muualla ohjeet. Minä en ole osannut (enkä jaksanut) neuloa koskaan. En ole myöskään ollut kovin hyvä englannin kielessä ikinä.. Thorpe oli a.) neulottu ja b.) ohjeet olivat englanniksi. Joten tuumasta toimeen ja liikettä loimeen. Nyt Thorpe alkaa olla valmis!!

Hmm..Luulen, että tähän Thorpeen liittyy joku sellainen itsensä voittamisen- tarve. Kokeilen omia rajojani, koska tärkeintä ei ole ollutkaan saada pipoa valmiiksi, vaan parasta on ollut onnistuminen. Olen joutunut selvittämään mitä kummaa tarkoittaa SSK ja miten ihmeessä lisätään silmukoita ja miten päätellään kesken työn. Ja nyt kun rojekti alkaa olla valmis, todennäköisesti puran sen, koska muistin juuri (sovitettuani), että vaikka minulle yleensä sopii hattu kuin hattu, inkapipot eivät kertakaikkiaan niin tee.

Meillä on käynyt vieraita viime aikoina. Se on ollut mukavaa. Päätin, että en eristäydy kotiin yksin nyt, niinkuin tein Oivan ollessa vauva. Oli pelottavaa, kun kaupassa käynnistäkin tuli ahdistavan sosiaalisuuspakon (kassaneidin kanssa juttelu) vuoksi painajaismaista. Mulla on taipumus erakoitua, joten sen sunnuntaikerhon kokoontuminenkin oli itsenivoittamis-projekti. Ja koska joku viisas on sanonut, että "vieraat, joita ahdistaa sotku kyläpaikassa, voivat ystävällisesti ottaa imurin kaapista ja käyttää sitä", en ole ottanut paineita siivouksestakaan. Siis ystävien tarjoutuessa kyläilemään.

Ja sosiaalisuus ei kun lisääntyy, kun naapuriin tulee ensin mökille ihanat ystävämme ja parin kuun sisään muuttavat sinne kokonaan!! Ja kaiken lisäksi sukuakin saamme lähemmäs, kun eräät muuttavat maalle! Hiphei ja hurraa, on paljon asioita, jotka tekevät minut iloiseksi.

Valo, pitkät päivät ja hahhah, erittäin solakka ulkomuoto, joka mahdollistaa käveleskelyn yksinkaksinkolminnelin metsässä ja maantiellä ja jäällä, ovat riemastuttavan hauskoja asioita.

Nyt tämä kaikki kuulosti niin reippaalta ja virkeältä, että alkoi uuvuttamaan.. Teitäkin?