Sadas aloitus tälle kirjoitukselle. Eilen luettiin Viirua ja Pesosta. Pesonen ei halunnut eukkoa, koska oli jo vanha ja "Kokonainen eukko voisi olla vähän liikaa.", joten vanha rouva Anttonen naapurista toi Ukko Pesoselle Kissan. Joinain hetkinä minä haaveilen (usein silloi, kun kaksivuotias kiukkuaa, haluaaeihaluahaluaa ja samalla kirkuu niin, että Äidin näkökentässä salamoi), että eläisin, kuten Ukko Pesonen. Yksinään, vain eläimet seuranaan. Ukkoahan kyläläiset pitävät vähän hupsuna. (Miksikö? Sen voit lukea Viirun syntymäpäivä- kirjasta, vaikka seuraavan kerran meillä käydessä.) Takaisin asiaan. Päästessäni juuri siihen unelman parhaaseen kohtaan (taustamelun edelleen jatkuessa), jossa tuoksuu pannukahvi puuliedellä, ja tasatunnein ponkottava seinäkello raksuttaa rauhallisesti, pinkopahvin päällystämän seinän takaa kammarista, kuuluu kolahdus ja askeleet tulevat kiikkuni taakse "Moi, mää heräsin." MITÄS KUMMAA? Niin, unelmissakin, siellä ovat. Ja silloin, kun ajatuksissa matkustelen muualla, se, joka äsken kiljui, onkin kipittänyt kirjahyllylle ja hakenut sieltä Pesosen ja Viirun ja pyytää lukemaan. Koska sitä se haluaa, vaikka mitään muuta ei paitsi että haluaa tai ei.. Ja Äitihän lukee. Ottaa kainaloon ja lukee.

Thorpe on mennyttä. Purin sen, jotta sain langat uusiokäyttöön. Rouva Aina Valpas moitiskeli, kun en ottanut siitä edes kuvaa. Seuraavasta tekeleestä otin sitten kuvan. Siis tarkoitan hattua.:)

Mitähän muuta? Meillä on hassusti nyt kolmet kaverit muuttaneet uusiin, omiin koteihin. Kaikkien kodit ovat ihan erinäköisiä, mutta kaikki näyttävät asujiltaan. Hauska nähdä luovia ratkaisuja. Onnea vaan uusiin koteihin! Jospa mekin joskus, siis saadaan laittaa kokonainen oma mökki. Se sellainen Pesosen mökki olis kiva. Nyt tuo ipana huutelee kattomaan taiteilujaan, joten lopetan tähän. Hauskaa päivänjatkoa.