..Onneks Senttulainen tulee tänään kotiin ja tuo vähän aktiivisuutta taloon.;) Romulus on niin epätoivoisesti leikkikaverin tarpeessa, että aloitti riekkuleikin ihmisten kanssa.

Isäntä lähtee huomenna töihin, me jäädään poikien kanssa kahdestaan. Olen tainnut tottua liikaa tähän Isännän kotonaolo-luksukseen ja ahdistus meinaa koputella ovella... Onneksi aloitus on kevyt ja töitä on vain neljä päivää, joiden jälkeen talvilomaviikko. Mietin, voisinko Isännän pistää peleihin ensi sunnuntaina ("HajoauudelleennilkkaLisääsairaslomaakiitos"), mutta ehkä on parempi olla Vaimo Tunnollinen ja Järkevä ja sanoa, ettei nilkka kestä, vaan mennään perheenä katsomaan niitä pelejä.

Vaikka kovasti odotan jo kevättä, niinkuin kaikki muutkin, olen iloinen lumisateesta. Kohta lähden ajamaan Jyväskylään, hakemaan Pikkukoita kotiin. Onneksi saan Ystävän kyytiin seuraksi.

Poneilla on maailman valtavin karvanlähtö. Minussa tapahtuu yllättäviä muutoksia (aikuistumista?Voi ahdistus!). Tytöt eivät saa tulla sisälle teelle niin kauan, kun karvanlähtöä kestää. Aikuistumiseen kai liittyy sekin, että Oiva saa mielellään leikkiä vain leikkejä, joista ei kuulu kovaa ääntä, ei synny sotkua, eikä minussa roikuta. Se on äitiydessä ollutkin pahinta. Huomata olevansa ilonpilaaja. Ajattelin nimittäin aina, että olen Äiti, joka ei esimerkiksi kiellä uittamasta leluja koiran vesikipossa, ja kah, ensimmäisen kerran "Oiva,etuitalelujakoirankipossa!", poika 8kk, hikisesti ryömii. Masentavaa. Yritän muuttua (ja vien vesikipon kylpyhuoneeseen).

Näissä mietteissä, Pikkis, tervetuloa kotiin..täällä alkaakin mennä homma turhan vakavaksi, sinua tarvitaan!

(Lisäys: Luin tekstin esikatselussa ja melkein tuli itku. Olen aikuinen. Hyvästi hauskuusiloleikkilelut, tervetuloa -----.)