Varoitus Varoitus: Tämän tekstin rivienvälissä ei lue kerrassaan mitään, eikä tätä tekstiä ole osoitettu henkilökohtaiseksi loukkaukseksi kenellekään.

On olemassa sellainen sosiaalinen koodisto, josta minä en ymmärrä tuon taivaallista. Koska olen aina ollut todella huono ymmärtämään esimerkiksi naisten kykyä loukkaantua, jättää asiat selvittämättä, muodostaa puolia asiassa kuin asiassa, olla mustasukkaisia toistensa ystävistä, puhua pahaa selän takana ja kieroilla, olen pärjännyt miesten kanssa paremmin. En myöskään osaa lukea rivienväliä kovin hyvin ja taas toisaalta, tulkitsen ihmisiä mielestäni aika hyvin ja huomaan, jos toinen teeskentelee, ja sitä en voi sietää. Ne naiset, joiden kanssa viihdyn, ovat aika vähissä. Onneksi minulla on kuitenkin elämässäni joitakin sellaisiakin...

Otetaan esimerkiksi naisten kummallisuudesta tapa, että kun toinen tekee elämässään jotakin, josta juuri sinä et pidä, lopetat tämän ihmisen (naisen) tervehtimisen, kun kuljette toistenne ohi. Ihan käsittämätöntä. Äsken olitte ystäviä, nyt mitätöit toisen koko persoonan loukkaavimmalla mahdollisella tavalla. Olet kuin toista ei maa päällään kantaisi (kyllä, minulla on näitä lähipiirissä). Eikö olisi helpointa vain kertoa mielipiteensä (jos edes tarpeellista) ja hyväksyä, ettei toinen ihminen elä sinun elämääsi, vaan omaansa?

Toinen mikä on ihmeellistä, puolet. Ensin joku loukkaantuu jollekin jostain mitättömästä. Loukkaantunut kertoo siitä kolmannelle, joka ei tiedä asiasta mitään Kolmas kertoo neljännelle Neljäs viidennelle jne., kunnes kahdestoista ei enää niinkään tiedä mitä asia koski, mutta tietää, että ei kaupan HeVi-osastolla moikkaa sille, jolle se ensimmäinen loukkaantui, koska on sen puolella (naisten solidaarisuus), jota on loukattu. Jos minä olen se, jolle on loukkaannuttu, ei minulla yleensä ole edes aavistusta, mitä olen tehnyt..

Kunhan ajattelin tänään tämmöisiä. Mulla kun on tätä aikaa. Tein tänään myös kakkua, kävin kirjastossa, tiskasin, pesin pyykkiä, kävin kolmessa kaupassa, luin Tom Hodgkinsonin Vapauden Ylistystä ja Imagea, join kahvia, juttelin messengerissä, hoidin poneja, maalasin Oivan kanssa, ahdistuin menneisyydestä ja iloitsin kirjastontädin ystävällisyydestä. Juttelin myös ystäväni Sepon kanssa kirjastossa. Sepolla oli hieno, kirkkaankeltainen sadetakki. Seppo on kiva. 

Synkkämielisyys saattaa johtua kevään karkaamisesta. Onneksi peitto piristää.