Tulin äsken vasta kotiin ja menin keittiöön hakemaan iltapalaa, jotta pääsisin koneelle sitä syömään. Oiva alkoi jutella unihoureitaan ja itkuisella äänellä sanoi "Äiti ei ole kotona, missä Iskä on...?" Menin viereen ja pistin peittoa, silitin selästä ja sanoin, että olen siinä. Ahdistus omasta itsestä kaikkosi. On minulla sentään oma perhe. Ja aikamoinen perhe onkin.

Minä olen yleensä eri mieltä asioista kuin muut. Mistä se johtuu, sitä en tiedä, mutta on aiheita, joista minä jaksan puhua, asioita, joista muilla on todellinen tieto ja minä en tiedä. Siis ylipäänsä asioita, joista ihmiset tietävät totuuden ja siihen minä taas en usko. Ymmärsittekö? (Ette varmaan.)

Ongelma on se, että koska sata kärpästä ei voi olla väärässä, on todennäköistä, että se yksi eri suuntaan lentävä on.

Ongelma on myös se, että koska ilmeisesti jopa minuun on rakennettu sisälle joku kummallinen tarve kollektiivisuuteen, olisi mukavaa, jos joku joskus edes pikkuisen ymmärtäisi, mitä tarkoitan.. tai no, olisi hauskaa tavata joku, joka ajattelisi maailmasta edes vähän samoin. (Siitä siis se ahdistus.)

No, onhan niitäkin, jotka ymmärtävät olemassa, mutta joskus silti iskee tunne, että olen kaikkiaan outo pakkaus. Kai se on tämä savo;)

On hassua, että Perinteinen Sima on tehty omenaviinistä ja omenamehusta, eikä siinä ole ollenkaan sitruunaa. Yllättäen se maistuu omenasiiderille.

Ja edelleen minulla on ikävä. Niin, että iltaisin tulee itku.