Ihan aluksi. Pikkukoiran lapsukaiset tällä kertaa Nallenevalla.

Oltiin juhannus Kiukonmäessä, Reijon äidin kotipaikalla, joka nykyään palvelee kesäpaikkana. Paistettiin makkaraa, innokkaat pelasivat mölkkyä ja kivenheiton seitsenottelua, yhtä innokkaat saunoivat. Minä valokuvasin.

1669966.jpg

Seura oli hyvää, Reion vanhemmat ja sisko L. perheineen. Kuokkavieraaksi tuli Naapuri, lähinnä tarkistamaan; Mitäs täällä mölytään?

1669983.jpg

Komia otus, Ylämaankarjan sonni.

Kotona ollaan oltu tosi paljon pihalla, Pomppanen on käynyt sisällä nukkumassa, niin hyvin se ulkona viihtyy. Oivasta on kehittynyt rallikaveri, eli elämä on täynnä yllätyksiä.

Oiva on myös kovasti hoitanut puutarhaa ja kastellut kukkia.

1670009.jpg

Monet ovat kyselleet, miten Oiva on ottanut vastaan pestinsä Isoveljenä. Tosi hienosti on sujunut. Yhtenä aamuna herättiin siihen, että Umppa oli kantanut omasta huoneesta tyynynsä Aarren pinnasänkyyn ja pötköttivät vierekkäin siellä molemmat. Oiva on Aarren kävelevä viihdekeskus. Jos olisin tiennyt, että näin paljon helpottaa jo tässä vaiheessa Isoveikan olemassaolo, olisin ilman muuta Oivallekin hankkinut sellaisen. Menköön nyt sitten näin.

1669959.jpg

Menen tänään L:n kanssa konserttiin, jota mainostettiin kutakuinkin näin: "Arkaaista kansanlaulua ilman säestystä", huomenna olen viisaampi, minkälaista se on. Laulaja ainakin on nykyaikainen, kun oli mun kanssa lukiossa samaan aikaan. Että sinne.