Vaikka eihän se enää mikään Pikkulikka ole, vaan oikea Äitikoira. Saatiin Xenanen kotiin siis. Susannalle tiedoksi, että tissien täyttymisestä ei ole pelkoa, koska Oivan avustuksella leikkidinosaurukset imivät kaikki nisät tyhjiksi.

Nyt näyttää rehellisesti siltä, että äitiys ei ole Pikkukoiraa rauhoittanut..Sama viirapää ja Romuluksen kintussa roikkuja vieläkin. Ei tietenkään mun mielestä tarvinnutkaan, mutta Isäntä saattoi rauhoittumista jopa vähän toivoa. Henkilökohtaisesti olen hyvin iloinen, että täällä on taas toimintaa.

Tämä se ei näissä istuimissa sitten pysy. Onneksi on vyöt.

Yritän olla reipas ja saada vuohista kuvia..Menee vaan tehokkaasti huokaillessa karsinassa vietetty aika.

Kilit ovat virkistyneet ja kasvattaneet sarviaan. Rallissa ne kimpoaa seinästä vauhtia reilun metrin korkeudelta.

Lyydia sanoo mulle kovalla äänellä "MÄÄ!", jos Aarre itkee vaunuissa ja enkä heti lähde karsinasta. Olen totaalisesti mennyttä. 

Kiitos edellisen postauksen kommenteista. Nauratti. Onneksi muillakin on ihan tasan yhtä kamalaa ja kamalan ihanaa.