Mun mielestä ihan parasta lapsissa on seurata niiden mielikuvituksen kehittymistä (ja surullisinta aikuisuudessa on saman surkastuminen). Yhtenä päivänä Oivan kanssa ajeltiin kirkonkylälle ja Oiva totesi, että "Äiti, toi hiiri istuu ihan kiltisti Aarren istuimessa ja sillä on oma peittokin mukana." Läheltä piti, etten alkanut itkemään. Olen odottanut, että saan kunnian tavata olentoja, joita lapseni mieli luo.

Tänään Lauran luona hiirulaiset olivat myös mukana. Vielä Oiva ei niistä paljoa kerro, joten jäämme innolla odottamaan, ovatko ne tähdenlentoja vai pysyvätkö pidempään matkassa mukana. Kun kerran kilttejä ovat.

Oivan laulun myötä hyvää alkanutta vuotta kaikille ystävillemme!